perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kea | Deep Red Blues

Hipstamaticking in America, part 1: CA

Vuosi sitten keväällä otin töistä kuukauden verran omaa lomaa ja karkasin vanhoille kotiseuduille Alaskaan. Matkalla sinne päätin pistäytyä myös ystävieni luona Kaliforniassa.  Ruokahalu kasvoi totta kai syödessä eli matkustusinto matkaa varatessa, ja päätin samalla mennä vielä Arizonan pelastuskoiratuttujenkin kautta kun kerta lennot olivat suurin piirtein samanhintaiset puolin tai toisin. Alaska Airlines rokottaa kuitenkin aina alaskalaisia aivan törkein hinnoin. Vai mitä sanotte siitä, että lennot Suomesta Yhdysvaltoihin maksaa halvalla saatuna liki yhtä paljon kuin normihintaiset lennot esim. Seattlesta Alaskaan. Sikamaista. Näin käy kun kilpailua ei vain ole. Onneksi paikalliset kiertävät systeemiä eri keinoin, esim. Alaska Airlinesin luottokorttia käyttämällä, pisteitä eli amerikkalaisittain maileja keräämällä ja lahjalentoja säästelemällä. Siispä vietin vuoden 2011 maaliskuun ensimmäisen viikon Kaliforniassa, jonka jälkeen olin pari päivää ystäväni luona Phoenixissa vapaaehtoisena koiranpelastushommissa, ja lopulta lensin Seattlen kautta ”kotiin” Alaskaan lumilautailemaan ja ”sukuloimaan” liki kolmeksi viikoksi. Koska reissuun sai pakata vain 23kg tavaraa matkan kestosta ja tarkoituksesta riippumatta, oli pakkaaminen suhteellisen haastavaa suunnatessani saman reissun aikana sekä etelään että pohjoiseen. Lumilautaa minulla ei ollut mukana, vaan päätin lainata kaverilta. Olinhan vasta edellisenä talvena postittanut vanhan lautani Alaskasta Suomeen, jossa se jopa itse pakattuna kosahti lentokentän tulliin josta äitini joutui sen iloisena lunastamaan, kun olin kerta sen hänen nimellään lähettänyt. Tullivirkailija oli vielä tarkkaan syynännyt kantit ja kulumat sen varalta etten vaan ollut ostanut sitä uutena. Hinnalla tätä postitusta ei kuitenkaan pilattu, US Postal Service oli muistaakseni $56. Tälle reissulle lähti kuitenkin mukaan lautailugearia moneen mäkeen, lautailukengät, shortseja, kesämekkoja, useammat kengät ja reilusti salmiakkia ystävilleni Los Angelesiin.
A year ago in the spring I took a month off work and escaped Finland to my old ”hood” in AK. On the way I decided to pop in to see my friends in California. And while purchasing the flights, I decided to visit my dog rescue friends in Arizona as well, since the airfare would have been pretty much the same either way. Alaska Airlines always tries to screw you out of your money with ridiculous prices for AK flights. Or what do you think about the fact that a cheap flight from Finland to the US costs pretty much the same amount as a regular priced flight from Seattle to Alaska? Preposterous! This is what happens when there is no competition. Fortunately the locals try cheating the system by using Alaska Airlines credit cards whatever they buy, collecting miles or saving up companion fares. So I spent the first week of March 2011 in California, after which I was at my friend’s house in Phoenix for a few days helping out with the rescue dog business and finally I flew “home” through Seattle to Alaska to snowboard and visit my family and friends for almost three weeks. Because I was only allowed to bring 50lbs., indifferent of the duration or the purpose of the trip, packing was quite difficult considering that I was traveling to both the south and the north of the country. I didn’t bring my snowboard and decided to borrow one from a friend, since I had just mailed my old snowboard from Alaska to Finland the previous season. Even if I’d packed the snowboard myself, it ended up in the Finnish airport customs, where my mom happily had to go to pick it up since I’d sent it in her name. The customs clerk had actually checked out all the edges and the wear on the board in case I’d purchased it new. Price had not been an issue, since I think I paid $56 for USPS. For this trip however I did bring a bunch of snowboard gear for many a slope, snowboard boots, shorts, summer dresses, several pairs of shoes and lots of black licorice for my friends in L.A.



Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas / From left to right, from top to bottom: 1. Silverlake, 2. Reform School, 3. In-n-Out Burger, 4. Sunset Boulevard, 5. Griffith Park, 6. Griffith Observatory, 7. & 8. Hollywood(land) sign, 9. North Hollywood,  10. Amoeba Music, 11. Laurel Canyon, 12. HealthyCA salad.


Paras ystäväni Suomesta oli juuri kyseiseen aikaan Losissa opiskelemassa, joten päädyin asumaan hänen luonaan lähellä Hollywood Hillsejä. Toiset ystäväni, paikallinen pariskunta asuu Koreatownissa jossa meininki onkin ihan erilainen. Viikko meni kuin siivillä pieniä thrift storeja, eli käytettyjen vaatteiden liikkeitä kierrellen, Army surplus kaupoissa, vaellellen Hollywood Hillseillä, ajaen Sunset Boulevardia päästä päähän kuuluisissa Losin iltapäiväruuhkissa, Santa Monicassa levy-yhtiömeininkeihin tutustuessa, Malibun upeilla hiekkarannoilla ja ihanissa kaupoissa ja ostareilla törsäillen - ruokaa tietenkään unohtamatta! Hotel Avalonin Happy Hour on jo liki traditio ystävieni kesken, Joan’s on 3rd kahvila/deli on ehdoton suosikkini myös silmäruoan puolesta, Los Felizin NikoNikon sushista puhumattakaan - se on yksinkertaisesti on parasta sushia ikinä. Koska maaliskuun pyrähdykseni Losiin oli niin suuri suksee, päätimme syyskuussa lähteä yhdessä äitini kanssa takaisin tälle myös tätini 70-luvulla asuttamalle seudulle vähän pidemmäksi aikaa. Tällä toisella reissulla tapasimme myös tätini parhaan ystävän liki 40-vuoden takaa Disneylandissa, Anaheimissa josta hän on alunperinkin kotoisin. Tämän kolmiosaisen sarjan ensimmäisen postauksen kuvat ovat siis kaikki Kaliforniasta, osa maaliskuulta ja loput syyskuulta. Matkalla on joskus vain niin paljon helpompi jättää järkkäri majapaikan suojaan ja liikkua vain iPhone taskussa tai rintaliiveissä (kuten ainakin minä saatan usein tehdä). Kuten Nella jo kerran Kaukokaipuussa mainitsikin, päätin siis ottaa liki kaikki kuvat jo edesmenneen tätini muistoa kunnioittaen vanhojen aikojen polaroidien tyyliin Hipstamaticilla. Tässä teille pilkahduksia tien päältä!



My best friend from Finland was studying in L.A. at the time, so I ended up staying with her near the Hollywood Hills. My other friends, a local couple, live in Koreatown where the atmosphere is completely different. The week flew by while roaming around thrift stores, army surpluses, wandering the Hollywood Hills, driving along Sunset Boulevard from west to east in the famous L.A. traffic jams, getting acquainted with the record label business in Santa Monica, on Malibu’s wondrous beaches and in all the lovely stores and malls spending too much money – without forgetting about food of course! The Happy Hour at the Avalon is almost a tradition among my friends, Joans on Third is my absolute favorite both for the food and the eye-candy - not to mention the sushi at NikoNiko in Los Feliz, which is simply the best sushi ever. And since my trip in March was such a success, my mother and I decided to go back together for a longer period of time in September, to visit the area where even my aunt had lived in the 70’s. During this second visit we met my aunt’s best friend from almost 40 ago at Disneyland in Anaheim, where she is originally from. The pictures in this first post from a series of three, are all from California. Part of them are from March and the rest from September. Sometimes when you travel it’s just so much easier to leave your SLR camera in the safe haven of your lodging and to just bring along your iPhone along in your pocket or your bra (as I tend to do). As Nella already mentioned in her other blog Kaukokaipuu, I decided to shoot most of the photos in the style of old fashioned polaroids with Hipstamatic to honor my already deceased aunt’s memory. Here are some glimpses from the road!



Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas / From left to right, from top to bottom: 1. Franklin Ave, 2. Reform School, 3. LAX Inernational Airport, 4. Downtown, 5. Malibu, 6. Union Station, 7. Palm Trees, 8. Koreatown, 9. Olvera Street,  10. Friendship at Union Station, 11. & 12. The Avalon Hotel.



Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas / From left to right, from top to bottom: 1. My toes in the Pacific Ocean, 2. Malibu, 3. & 4. Santa Barbara Pier,  5. Philippe's, 6. Angel's Flight, 7. Ice cream/you scream in Santa Barbara 8. Santa Monica, 9. Santa Monica Old Town, 10. Santa Monica,  11. LAX Inernational Airport, 12. Ice cream/you scream at Grand Central Market.



Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas / From left to right, from top to bottom: 1. The Avalon Hotel, 2. Somewhere in Beverly Hills, 3. & 4. Views from Griffith Park,  5. Griffith Park Observatory, 6. Pacific Park, 7. Horseback riding on the Hollywood Hills 8. Just some hipster with cool glasses, 9. Griffith Park Observatory, 10. Mother with ice cream,  11. Culver City, 12. Avalon Happy Hour Menu.



Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas / From left to right, from top to bottom:1. & 2. Hermosa Beach, 3. Venice Canals 4. Dunkin' Donuts,  5. HealthyCA salads, 6. Manhattan Beach, 7. Fleet Foxes LIVE at the Greek Theatre 8. Café Gratitude, 9. Matching nailpolish color with Manhattan Beach landmark, 10. Mickey ears at Disneyland,  11. Greek Theatre, 12. Madewell at The Americana Mall in Glendale.



Alkuperäisiä kuvia tädistäni 70-luvun aurinkoisesta Kaliforniasta, hänen ystävänsä kotialbumista Anaheimista <3. / Original pictures of my aunt in the sunny California of the 70's,  from her friend's home album in Anaheim <3.

2 kommenttia:

  1. Siis oletko sä Kea syntynyt Usassa vai Suomessa? Kumman kansalainen oot alunperin? Suomalainen, mutta sukujuuria on ollut Usassa?

    VastaaPoista
  2. syntynyt Suomessa, Suomen kansalainen - siitä en luopuisi ikinä! :) mutta on mulla tosin ollut USA:n permanent residency eli green card. sukujuuria USA:ssa tämän jo mainitun edesmenneen tädin ja äidin serkun verran. lisäksi mulla on Alaskassa maailman ihanimmat vaihtarivanhemmat joiden luokse menen aina kuin omaan kotiini, sekä paras ystävä jonka iso juutalaisperhe on jo liki adoptoinut mut.

    VastaaPoista

CONTACT

wheelslikepowder@gmail.com