tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kea | Deep Red Blues

Boardsport

Boardsport

Haastattelin eilen lukijan toivomuksesta Boardsportin omistajaa Kallea. Kalle kertoi että Boardsport syntyi vuonna 2009 kun hän ryhtyi itse tilaamaan lautoja kavereilleen ulkomailta. Hän suunnitteli samalla omaa custom-lautaa, jota tuttu puuseppä valmisti noin parikymmentä kappaletta. Tästä lähti ajatus siitä, että kaikkea voi customoida omanlaisekseen. Omien lautojen kehittäminen haasteineen ei kuitenkaan lopulta ollut se hänen oma juttunsa. Kaikesta tästä lähti silti inspiraatio ryhtyä itse kauppiaaksi, jotta hän pystyisi tarjoamaan muillekin harrastajille monipuolisempia vaihtoehtoja. Tuolloin Euroopassa ei vielä ollut monia longboard-tarvikkeita myyviä liikkeitä. Jenkkimerkkejäkään ei ollut yhtä paljon saatavilla kuin nykyään lähinnä kalliin rahdin vuoksi. Alan nettikaupatkaan eivät olleet vielä kunnolla yleistyneet. Kalle kertoo, että sitä mukaa kun tilausmäärät ja kysyntä ovat kasvaneet, ovat hinnatkin laskeneet ja muuttuneet kilpailukykyisemmiksi.
Yesterday at the special request of a reader, I interviewed Kalle, who is the owner of our local longboard shop, Boardsport. He told me that Boardsport was founded in 2009, when he started ordering boards for his friends from abroad. At the same time he was designing his own custom board, which was then produced in 20 pieces at a familiar carpenter. This is where he got the idea that everything can be customized to suit your own needs. The challenge of producing his own boards didn’t pan out in the end, but inspired him to start his own store to be able to offer other enthusiasts a wider range of products. At the time there weren’t many longboards stores in Europe and the American brands weren't as accessible as they are now, mostly due to overly expensive shipping costs. Even the webshops hadn’t yet gotten to the point where they are today. As the order quantities and demand for longboard products have increased, the prices have gone down and they’ve also become more competitive.

Boardsport

Boardsport

Boardsport

Kallen oma innostus alkoi jo nuorena kun hän neppisteli tavallisella skeitillä. Myöhemmin hän alkoi jopa taittaa sillä työmatkojaan. Hän huomasi kuitenkin pian, että isommilla renkailla matka taittui mukavammin ja rupesi testaamaan eri vaihtoehtoja. Varsinaiselle lonkkarille hän kertoo astuneensa ensimmäistä kertaa joskus 2000-luvun alussa, jolloin hän totesi sen olevan skeittiäkin kätevämpi kulkuväline pitkille välimatkoille.

Kalle itse pitää lajin kaikista eri muodoista, ja kokee saavansa eniten irti juuri lajin monipuolisuudesta. Jokaiselle on tarjolla jotakin, aina alamäkimeiningeistä slalomiin ja työmatkalonkutteluun. Hänestä on hienoa että lonkkarilla pystyy laskemaan kaikenlaisia reittejä, oli se sitten suoraa tietä tai jyrkkää mäkeä. Kalle ei koskaan ole ollut erityisen kiinnostunut kilpailemisesta, eikä hänen sydämensä halaja laskemaan maailmanennätysvauhteja 130 km tunnissa.

Lautasuosikkia kysyttäessä Kalle kertoo vaihtavansa lautaa aivan liian usein. Tällä hetkellä hänen kesäsuosikkinsa on Raynen Rival, mutta hänen mielestään on aina kiva kokeilla uusia ja erilaisia lautoja. Tänä kesänä hän kertoo testanneensa ainakin 20 eri lautaa. Tämä kokeilunhalu kartuttaa myös hänen ammattitaitoaan, jonka avulla hän pystyy paremmin palvelemaan asiakkaitaan sekä auttamaan heitä oikean laudan valinnassa.
Kalle’s own interest started at a young age on a regular skateboard. He later began going to work on it and noticed that larger wheels felt much more comfortable and started trying out different options. He first stepped onto a longboard in the early 2000’s when he decided it was a better method of transportation for longer distances.

Kalle enjoys all the different subgenres of longboarding and feels that the diversity of the sport is what gives him the most pleasure. There’s something for everyone: from downhill to slalom and just regular cruising to work. He thinks it’s great that you can use a longboard for such different terrain, be it a straight road or a steep hill. However he's never really been into competing himself, nor does his heart yearn to bomb down hills at the world record speed of 130km/hour.

When asked which board he likes best, he replies that he changes boards way too often. His favorite at the moment is Rayne’s Rival, but he always enjoys trying out new and different boards. This summer he’s tried out at least 20 different boards already. This desire to experiment with new boards also helps him professionally, so that he can better serve his customers and help them choose the right board for their needs.


Boardsport

Tämän kesän suosikkeja Boardsportissa myytävistä laudoista ovat muun muassa Raynen, Fibretecin sekä Airflown laudat. Pieniä ja värikkäitä Penny-lautoja ostetaan myös paljon edullisen hintansa vuoksi – siksi niiden varsinaista kohderyhmääkään ei voi suoralta kädeltä määritellä. Ehdoton suosikkimalli tällä hetkellä merkiltä kuin merkiltä tuntuu silti olevan double kick eli lauta jossa on 2 kicktailia. Tämä antaa laudalle yhden ulottuvuuden lisää sekä mahdollistaa monipuolisemman tailin käytön. Kallen mukaan liikkeen myydyin tuote on kuitenkin complete eli täyden paketin lauta trukkeineen ja renkaineen. Completen ostava asiakas saa valittua itselleen juuri oikean setupin hintahaarukkansa mukaan, tai vaikka käytetyn laudan edullisempaan hintaan. Hänen mielestään lautojen testaaminen on aloittelijalle tärkeintä, ja hän lainaakin mieluusti lautoja asiakkaille testikäyttöön. Tosin joskus käykin niin, että asiakkaat ostavat lopulta jonkin ihan muun laudan kuin sen, mistä alun perin on lähdetty liikkeelle. Nämä ovat makuasioita, eikä niistä voi kiistellä. Fleximmät eli joustavammat laudat, sekä drop through-laudat, joissa trukit tulevat osittain dekissä olevan reiän läpi, ovat yleensä helpompia aloittelijoille. Myös pehmeämmät renkaat ja kääntyvämmät trukit voivat olla aloittelijalle eduksi.
This summer’s store favorites include Rayne, Fibretec and Airflow boards. The small and colorful Penny-boards are also a fan favorite, though these small critters are cheaper and require less planning than the acquisition of a conventional longboard. The favorite model at the moment from all the different brands seems to be a double kick, or a board with two kicktails. This feature gives the board an additional dimension and makes it more versatile to use the tail. According to Kalle, the most popular item in the store is a complete, aka. the whole set including a board, trucks and wheels. When a customer buys a complete they have the opportunity to customize it according to price and individual preferences. You can even get complete boards secondhand. Kalle thinks it’s important for beginners to try out different boards and he even loans out some boards for customers to try. Sometimes customers end up buying a completely different board than the one they started out with. It’s a matter of taste and you can’t argue with that. Boards with more flex and the drop through feature, where the trucks are mounted partly through the openings at each end of the board, are usually easier for beginners. Softer wheels and looser trucks can also benefit a beginner.

Boardsport

Boardsport

Kaupan pitäminen vaatii Kallelta ennen kaikkea aikaa. Tässä onkin syy myös sille miksi Kalle on hädin tuskin ehtinyt itse laudalle tänä kesänä. Vipinää on siis ollut – ja paljon. Ala on ehdottomasti sesonkipainotteista, joten talvella kaupan konsepti muuttuu hieman. Talvisin myydään lonkkareiden lisäksi suksia, lumilautoja ja viime vuonna etenkin snowskateja. Kalle on aktiivinen lumilautailija, ja nauttii eniten putskun eli puuterilumen laskemisesta (tässä haastattelijalta ISO peukku!). Pieniä haavereitakin on kaikkien näiden alamäkiharrastusten myötä ollut – onneksi ei kuitenkaan mitään erityisen dramaattista.

Aloittelijoille Kalle haluaa lähettää seuraavanlaisia terveisiä: ”Olemme kaikki erilaisia ja mahdollisuuksia on lonkkarilla niin monia. Kannattaa löytää ne omat jutut ja rajat. Mikään lajin osa-alue ei ole toista hienompi tai tärkeämpi. On monia väärinkäsityksiä siitä mitä lajin "oikeasti" pitäisi olla.” Kysyn Kallen mielipidettä esimerkiksi Ruotsissa vallitsevasta trendistä kulkea lonkkari käsilaukkuna kainalossa. Tähän Kalle tokaisee, että mainosta ja näkyvyyttähän sekin lopulta vain on. Näin laji saa mahdollisuuden kehittyä yhä edelleen. Hän kehottaa rohkeasti testailemaan erilaisia lautoja ja niiden ominaisuuksia tilaisuuden tullen. Kannattaa seurata eri foorumeita ja Facebookin paikallisia longboard-ryhmiä, sillä erilaisia tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Ja tervetuloa Boardsportiin kyselemään lisää, Kalle auttaa mielellään.
Running the store requires a lot of Kalle’s time. This is the reason why he’s barely gotten to ride his board this summer. There’s been A LOT of stuff going on. The business is definitely seasonal, so the store’s concept changes a bit during the wintertime. During the winter he sells not only longboards, but skis, snowboards and last year especially snowskates as well. Kalle is also an active snowboarder, who mostly enjoys powder ( BIG thumb up from the interviewer!). He has had his fair share of little injuries with all these downhill sports, but thankfully nothing too dramatic.

Kalle sends the following greetings to all the beginners out there: ”We’re all different and there are so many different possibilities on a longboard. You’re better off finding your own thing and your own boundaries. No subgenre is fancier or more important than the other. There are many misconceptions of what the sport should “really” be.” When I ask for Kalle’s opinion on the ongoing trend in Sweden for example, where people walk around with a longboard under their arm like a handbag, he says that in the end it’s at least advertisement and publicity for the sport. This way the sport gets a chance to develop further. He urges people to bravely try out new boards and their features when they get the chance. You should follow different forums and Facebook’s local longboard groups, since there are constantly different kinds of events being organized. And welcome to Boardspot for more information, Kalle would be happy to help.

Boardsport

Täytyy tähän loppuun vielä kertoa lyhyesti siitä kun muutama viikko sitten itse marssin Boardsportiin juuri hankittu Raynen Isis kainalossa. Hymy oli aika herkässä, kun lauta josta olin pitkään haaveillut, oli lopulta minun. Kallekin iski silmänsä heti kainalossani keikkuvaan lautaan, ja oli silminnähden innostunut. ”Vai alamäkeä haluaisit mennä, ja kovaa? Joo, tähän laitetaan siis nämä laakerit ja nämä renkaat.” Kun lauta vihdoin oli kasassa, kysyi hän saisiko sitä testata ja kehtasi vielä tiedustella paljollako sen hänelle möisin. Isikset ovat nimittäin todella kiven alla, ja häntä harmitti kuulemma vieläkin, ettei ollut säästänyt itselleen yhtäkään kappaletta saatuaan niitä kauppaan vielä muutaman. Kallen innostus ja intohimo ovat mielestäni syy siihen, miksi hän on löytänyt tiensä juuri oikeaan paikkaan. Boardsport löytyy siis Helsingin Viiskulmasta osoitteesta Pursimiehenkatu 3 ja netistä täältä.
To finish off, I’ve got to tell you about the time a few weeks ago, when I walked into Boardsport with the recently acquired Rayne Isis under my arm. I was all smiles, since the board I’d dreamt about for so long, was finally mine. Kalle immediately noticed the board and was clearly excited for me. “So you’d like to go downhill, and fast? Yeah, so let’s go with these bearings and these wheels.” When the board was finally intact, he asked if he could try it out and even had the nerve to ask how much I would sell it to him for. The Isis is really hard to come by and he was still bothered that he hadn’t saved himself a single one after he’d gotten a small shipment in last year. Kalle’s enthusiasm and passion are the reason I think he’s found his place. Boardsport can be found on Pursimiehenkatu 3, in Helsinki’s Viiskulma and online here.


3 kommenttia:

  1. Ai etta, Kalle! Odottelen jo millon mun uudet rullat saapuu, jes!

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu kivasta puodista. Boardsport ei kyl koskaan petä - ykkösreleet myynnissä ja supermukava tyyppi tiskin takana. Go Kalle ja Boardstore!

    VastaaPoista

CONTACT

wheelslikepowder@gmail.com